Kurssikuvaukset
Vanhempi-Lapsi TemppuParkour 3-5v
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsen rohkeus kasvaa, Vanhemman ja lapsen suhde syventyy. Positiivisen liikunnan siemenen istuttaminen lapseen -> liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys ja tunnin harjoitusten kertominen
Lämmittely aina sama leikki (tuo turvaa lapselle, myöhästyneet pääsee helposti mukaan)
Päivän harjoituksen tekeminen. Rata harjoitellaan yksi temppu kerrallaan lisäten. Lopuksi rataa läpi. Viimeinen 5min saa tehdä useamman kerran radan suosikki kohtaa.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse Roikkuminen, Tasapainoilu, Esteen yli kiipeäminen, x-hyppy, Tasajalka ponnistus, Liaani roikkuminen, Esteeltä toiselle siirtyminen eri tasoissa ja suunnissa.
Parkour 5-6V
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsen rohkeus kasvaa, Positiivisen liikunnan siemenen istuttaminen lapseen -> liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, rolli, Roikkuminen, Tasapainoilu, Apina nousu, puomikävely, heluriroikunta, Esteen yli kiipeäminen, x-hyppy, Tasajalka ponnistus, Esteeltä toiselle siirtyminen eri tasoissa ja suunnissa.

Parkour 7-9v alkeet sekä 8-13v
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan kehoaan ja hallitsemaan sitä eri liikkeissä. Lapsen ketteryys ja tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, rolli, Roikkuminen, Tasapainoilu, Apina ylitys, kärrynpyörä, puomikävely, heluriroikunta, seinäponnistus. Esteen yli kiipeäminen, Tasajalka ponnistuksen kehittäminen, lihaskunto, esteeltä toiselle siirtyminen eri tasoissa ja suunnissa.
Parkour 7-9v ja 8-13v jatko 1
Vähintään puoli vuotta alkeistasoa käyneelle lapsille tai toisen motorisesti haastavaa harrastusta harrastaneille.
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan kehoaan ja hallitsemaan sitä eri liikkeissä. Lapsen ketteryys ja tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Kurssilla kerrataan paljon alkeistason liikkeitä, jotta tekniikka vaikeampiin liikkeisiin on varmasti kunnossa ja liikkeiden yhdistäminen onnistuu. Liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Jatkotasolla myös tehdään paljon yhdistelmä liikkeitä. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, rolli, syöksyrolli, Roikkuminen, Tasapainoilu, Apinaylitys, askelylitys, kärrynpyörä, puomikävely, heluriroikunta, seinäjuoksu, vauhtiylitys. wallspin, Esteen yli kiipeäminen, Tasajalka ponnistuksen kehittäminen, Esteeltä toiselle siirtyminen eri tasoissa ja suunnissa, lihaskunto harjoittelu.

Parkour 10-15v
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan kehoaan ja hallitsemaan sitä eri liikkeissä. Lapsen ketteryys ja tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, Tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta. Myös erilaiset pelit toimivat hyvänä lämmittelynä. Pelisssä pääpaino on lämmittelyssä ei voittamisessa.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista.
Vaihtuva loppuleikki/peli
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, Tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, rolli, syöksyrolli, Roikkuminen, Tasapainoilu, Apinaylitys, askelylitys, kärrynpyörä, puomikävely, heluriroikunta, seinäjuoksu, Esteen yli kiipeäminen, Tasajalka ponnistuksen kehittäminen, Esteeltä toiselle siirtyminen eri tasoissa ja suunnissa lihaskuntoharjoittelu.
Parkour 10-15v jatko 1-2 sekä jatko 2
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan kehoaan ja hallitsemaan sitä eri liikkeissä. Lapsen ketteryys ja tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Kurssilla kerrataan paljon alkeistason liikkeitä, jotta tekniikka vaikeampiin liikkeisiin on varmasti kunnossa ja liikkeiden yhdistäminen onnistuu. Liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, Tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta. Myös erilaiset pelit toimivat hyvänä lämmittelynä. Pelisssä pääpaino on lämmittelyssä ei voittamisessa.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista.
Vaihtuva loppuleikki/peli
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, Tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, rolli, syöksyrolli, Roikkuminen, Tasapainoilu, Apinaylitys, askelylitys, wallspin, kärrynpyörä, puomikävely, heluriroikunta, seinäjuoksu, kahden eri likkeen yhdistäminen, tupla kongi, Esteen yli kiipeäminen, Tasajalka ponnistuksen kehittäminen, Esteeltä toiselle siirtyminen eri tasoissa ja suunnissa, lihaskuntoharjoittelu.

Tyttö Parkour
Tämä on tyttöjen oma ryhmä. Ja tässä ryhmässä tyttöenergia pääsee valloilleen.
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan kehoaan ja hallitsemaan sitä eri liikkeissä. Lapsen ketteryys ja tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, rolli, Roikkuminen, Tasapainoilu, Apina ylitys, kärrynpyörä, puomikävely, heluriroikunta, seinäponnistus. Esteen yli kiipeäminen, Tasajalka ponnistuksen kehittäminen, lihaskunto ja liikkuvuus, Esteeltä toiselle siirtyminen eri tasoissa ja suunnissa.
Parkour in English
Syyskaudella starttaa uusi kurssi, Parkour in English! Tuttua parkour ohjausta, mutta tällä kertaa ohjaus on englanniksi! Kurssilla opettelemme monipuolisesti erilaisia parkour liikkeitä, sekä pidämme yhdessä kivaa erilaisten pelejen ja leikkien muodossa! Parkour in English soveltuu englantia ymmärtäville, englantia äidinkielenään puhuville, sekä niille jotka haluavat reenata englannin kielen taitoja parkour tunnin muodossa! Ohjaajana Myrsky Brotherus, suositeltu ikä on 8-13.
We will start a new course in the fall season, Parkour in English! In the Parkour in English course we will practice parkour fundamentals and play different kinds of games together! The Parkour in English course is good for those who understand English, speak English as their main tongue, or for those who simply want to practice their English skills in a form of a parkour lesson! Instructor Myrsky Brotherus, the recommended age is 8-13.

Ninjakoulu 5-6v
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Ninja teeman kautta lapsen luonnollinen mielikuvitus pääsee valloilleen Lapsen rohkeus ja itseluottamus kasvaa, Positiivisen liikunnan siemenen istuttaminen lapseen -> liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, tunnin harjoitusten kertominen.
Ninja teemaisia lämmittelyleikkejä, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Ninja temppuja harjoitellaan niin radalla kuin patjallakin. Ninjakouluun kuuluu myös isona osana keskittymisharjoitukset, liikkuvuusharjoitukset, reagointikyvyn kehittäminen sekä luova toteuttaminen. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, Tasapainoilu, puomikävely, heluriroikunta, x-hyppy, Tasajalka ponnistus, hiipiminen, äänetön siirtyminen esteeltä toiselle, seinäponnistus,
Sirkus 8-13v
Kurssilla lapsen silmä-käsi koordinaatio, motoriikka, tasapaino, keskittyminen ja tiedollinen (tekniikka harjoittelu) kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan miten fysiikan avulla temppuja tehdään (esim. lautasten pyöriminen tai yksipyöräisellä ajaminen) kehonhallinta ja tiedostaminen paranee. Lapsen silmä-käsi koordinaatio sekä tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Sirkus on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon ja/tai mielen lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista. Lasta myös kannustetaan luovaan toimintaan.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: palloilla ja keiloilla jonglööraus, Yksipyöräisen ajamisen harjoittelua, Lautasten, huivien, poin, kukkakeppien, diapolojen ja vanteiden käsittelyn harjoittelua sekä yhdistämistä tasapaino välineiden kanssa, ilma-akrobatia ja volttivyö harjoitteita, puujaloilla tasapainottelua.

Sirkus Akrobatia 8-13v
Kurssilla lapsen motoriikka, tasapaino, keskittyminen ja tiedollinen (tekniikka harjoittelu) kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan miten fysiikan avulla temppuja tehdään ja kehonhallinta paranee. Lapsen kehonhallinta sekä tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Sirkus akrobatia on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, Tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Myös lihaskuntoharjoitteita voidaan tehdä. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Sirkus Akrobatia kurssilla pääset opettelemaan perus akrobatia liikkeitä. Erilaisia nostoja, hyppyjä ja pyramiidejä parin kanssa ja koko ryhmällä. Kurssilla harjoitellaan myös liikeyhdistämisiä kuinka pyrämiidiin mennään liikkeestä ja kuinka pyramiidi puretaan liikkeen avulla. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista.
Vaihtuva loppuleikki
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: lentokuperkeikka, käsilläseisonta, kärrynpyörä, arabialainen, volttivyöllä erilaisten volttien ja nostojen harjoittelu. Ilmajoogaliina temppuja, erilaiset pyramidit parin kanssa ja ryhmässä.
Volttikoulu 8-13v
Kurssilla lapsen motorinen kehitys on pääroolissa. Lapsi oppii tuntemaan kehoaan ja hallitsemaan sitä eri liikkeissä. Lapsen ketteryys ja tasapaino kehittyy ja samalla lapsen itseluottamus ja keskittymiskyky paranee. Kurssilla varmistetaan perusmotoristen taitojen hallinta, kuten kuperkeikka eteen- ja taaksepäin sekä kärrynpyörä, jonka avulla aletaan harjoittelemaan perus volttitekniikkaa ja niiden sujuessa aina vaikeampia voltteja ja liikkeiden yhdistämistä. Lisäksi lihaskuntoharjoitteita tulee kurssin aikana. Lihaskuntoharjoituksen tarkoitus on vahvistaa keskivartalon kannatusta, joka helpottaa volttien tekemistä. Lihaskuntoharjoitteet on katsottu lapsille sopiviksi eikä vaikuta negatiivisesti lapsen kasvukehitykseen. Lisäksi ponnistusvoima ja liikkuvuus harjoitteita tehdään kurssinaikana. Kurssilla istutetaan liikunnan siementä. Liikunta on kivaa -> keskitytään onnistumisiin ~> paljon positiivista palautetta. Paljon toistoja, paljon onnistumisia.
Tervehdys, lasten kuulumisien kuuntelu, Tunnin harjoitusten kertominen.
Lämmittelyleikki, Isoimpien energioiden purkaus, kehon lämmittäminen harjoitusta varten. Leikillä saatetaan valmistella jo päivän harjoitusta. Myös erilaiset pelit toimivat hyvänä lämmittelynä. Pelisssä pääpaino on lämmittelyssä ei voittamisessa.
Päivän harjoituksen tekeminen. Jokaisella tunnilla on oma temppunsa jota harjoitellaan. Lisäksi harjoitellaan ohjeiden kuuntelemista, oman vuoron odottamista, harjoitusrauhan antamista toisille lapsille sekä ryhmässä ja parina toimimista. Sekä toisten kannustamista.
Vaihtuva loppuleikki/peli
Loppu ankkurointi. Kertaus tunnista, Tuntemusten kysyminen, infojen kertominen jos on. Ja heippojen sanominen.
Kaudenaikana harjoitellut temput: Kuperkeikka eteen ja taakse, lentokuperkeikka, tasapainoilu, kärrynpyörä, puolivoltti, etuperin voltti, side voltti, bäkkäri, seinäbäkkäri sekä lihaskunto ja liikkuvuus harjoitteet. Harjoittelun apuna käytettään volttivyötä sekä eri tasoja ja apuvälineitä.